Aiempia esiintymisiä

Konsertit

Toivo Kärki 100v -konsertti 3.12.2015

Asociación Finlandesa Suomela, Fuengirola

Kuoro ei ollut silloin vielä järjestäytynyt ja käytti nimeä ”Kärki-ryhmä”.                 Kuva Kaija Peltola

Toivo Kärki 100v -konsertti 13.2.2016

Asociación Finlandesa Costa Del Sol Kymppipaikka, Torremolinos.

Kuva Kaija Peltola

Kesäillan valssi -konsertti 15.3.2016 Hotelli Las Palmeras, Salón España, Fuengirola.

Konsertti oli kauden pääesiintyminen ja n. 450 kuulijaa täyttivät salin ääriään myöten.

Kuva Kaija Peltola

Kulkurin iltatähti -konsertti 2.11.2016 Castello Bil-Bil, Benalmádena

Loppuunmyyty konsertti edelsi kuoron kahtena seuraavana päivänä samassa paikassa tekemää Kulkurin iltatähti cd-levyn äänitystä.

Kuva Pekka Savolainen

Joulukonsertti 10.12.2016 klo 16:30 ja 20:00

Inglesia de Ntra Sra del Rosario -kirkko, Fuengirola Fuengirolan katolisessa pääkirkossa pidetyt joulukonsertit Ave Maria -teemalla tavoittivat myös espanjalaisen yleisön ja antoivat siivet haaveelle suomalaisen musiikin tuomiseen paikalliselle väestölle. Kirkossa lupaprosessin ja esiintymisen myötä luottamus espanjalaisiin jatkui kutsuna tulla  Suomen itsenäisyyden 100 v-juhlavuonna 2017  uudestaan esiintymään oikeassa jouluisessa ympäristössä. Kuva Olavi Turunen

Itsenäisyyspäivän konsertti 6.12.2016

Asociación Finlandesa Costa Del Sol Kymppipaikka, Torremolinos.

Konsertisssaan kuoro esitti itsenäisyyspäivän "pakollisen" isänmaallisuusosuuden lisäksi yleisön mukaansa tempaavia kappaleita juuri julkaisemaltaan Kulkurin iltatähti levyltä. Kuva Kaija Peltola

Itsenäisyyden juhlavuoden KÄRKI-konsertti

Suomelassa ystävänpäivänä 14.2.2017 täytti salin ääriään myöten. Konsertti oli kuoron Suomi100 juhlavuoden avaus ja osa suurempaa ohjelmakokonaisuutta, jolle valtioneuvoston kanslia on myöntänyt virallisen SuomiFinlad100 tunnuksen. Konsertissa oli vakiosolistiemme Vuokko Sinkkosen ja Juhani Tepposen lisäksi mukana myös ikinuori ja sädehtivä  jazzlaulaja Bianca Morales, joka oman ohjelmansa lisäksi lauloi kuoron kanssa yhdessä kaksi Toivo Kärjen ikivihreää sävelmää.              Kuva  Olavi Kurkela

”LAULU SUOMEN SOI!”

Suomi100 –juhlavuoden pääkonsertti Hotelli Las Palmerasin España –salissa 29.3.2017 oli koottu kolmesta eri osiosta: Varhaisimmat kuorolaulut – Itsenäisen Suomen viihteen vuosikymmenet –     Oi Suomi, katso, Sinun päiväs koittaa!        Mukana ollut yleisö sai lähes 2 tuntia kestäneessä konsertissa kuulla laulujen lisäksi myös Rauno Myllylän kertomana laulujen ja tekstien syventävistä taustoista. Kuvassa kukitettuina viulutaiteilija Juhani Tepponen ja kuoronjohtaja Rauno Myllylä.   Kuva Juha Hakkarainen  

Merikanto-konsertti 15.11.2017 Hotelli Las Palmeras, Salón España, Fuengirola.

Konsertti oli viimeinen kuoron Suomi 100 juhlavuoden konserteista.Se oli yhdistetty taiteilija/kuorokonsertti. Konsertissa esiintyivät taiteilijat: pianisti Jouni Somero , viulisti Juhani Tepponen, baritoni Rauno Myllylä ja mezzosopraano Vuokko Sinkkonen. Kuoro päätti oman osuutensa komeaan "Kesäillan valssiin" yhdessä taiteilijoiden kanssa.  Kuva Kaija Peltola

AVE MARÍA-joulukonsertit 9.12.2017 klo 16:30 ja 20:15

Inglesia de Ntra Sra del Rosario -kirkko Joulukonsertit olivat nyt toisen kerran tässä Fuengirolan katolisessa pääkirkossa. Molemmat konsertit täyttivät kirkon seisomapaikoille asti. Erityisen iloisia olimme myöhäi-semmässä konsertissa olleesta runsaasta espanjalaisyleisöstä. Konsertissa esiintyi viulisti Juhani Tepposen lisäksi myös espanjalainen kitaristi-laulaja Ricky Vivar ja mezzo Vuokko Sinkkonen.  Konsertti päättyi edellisen vuoden tapaan ulkona kirkon edessä yhdessä yleisön kanssa laulettuun "Maa on niin kaunis" lauluun. Kuva Kaija Peltola


Messu ruotsalaisessa kirkossa 28.1.2018


Tämä oli kuoron ensimmäinen vierailu Svenska kyrkan på Costa del Solin messussa Fuengirolassa. Meidät otettiin vastaan sydämellisesti ja lauloimme täydelle kirkkosalille neljä laulua messun aikana. Vierailu oli kuorolle mieliin-painuva kokemus, jossa saimme todeta ruotsalaisen messun välittömäksi ja iloiseksi tapahtumaksi.             Kuva Kaija Peltola

Cantate Domino -hyväntekeväisyyskonsertti 1.1.2018 Aurinkorannikon Suomalaisen koulun stipendirahaston hyväksi

Parroquia de la Inmaculada Concepción -kirkko, Arroyo de la Miel. Konsertti oli samalla kuoron Teneriffan matkakonsertti. Kuvassa mukana koulun lapsikuoro, joka lauloi konsertin alussa tunnuslaulunsa ja toisena kamari-kuoron kanssa yhdessä kuulijoiden sydämet sykähdyttäneen Finlandian.  Kuva Kaija Peltola

Cantate Domino -kirkkokonsertti  7.2.2018  Puerto de la Cruz

Kuoro teki 7.- 11.2. konserttimatkan Teneriffalle. Tässä esiinnymme saapumispäivän iltana n. 300 kuulijalle upean kauniissa  Peña de Francia -kirkossa              Kuva Kaija Peltola

Kulkurin iltatähti -konsertti      9.2.2018 Puerto de la Cruz

Tenerifen Suomi-kerho oli järjestänyt meille konserttipaikan Hotelli Valle Luz´ísta. Sielläkin sali oli tupaten täynnä ja saimme kuulla, että meitä oli siellä kovasti odotettu    Kuva Juha Hakkarainen

Messu San Francisco -kirkossa 10.2.2018 Puerto de la Cruz

Paikallinen seurakunta oli pyytänyt meidät avustamaan messussa. Lauloimme siellä 4 laulua ja yhdessä kirkkokansan kanssa vielä messun jälkeen ulkona "Maa on niin kaunis" -laulun, kuten siellä on tapana. Se oli pysäyttävän hieno hetki tummuneessa Teneriffan illassa. Kuvassa taustalla talvipappi  Jouko Ikola       Kuva Juha Hakkarainen

Naistenpäivän "Suut messingillä" konsertti 8.3.2018

Hotelli Las Palmerasin España-salissa oli rempseä meininki, jota kevensi Vaskikvintetti Väärän Vitosen letkeä puhallinmusiikki. Monet nais-nimet saivat konsertissa kuulla  nimikkolaulunsa: Leila, Sirkka, Elaine, Doris....Yleisökin sai lopuksi kajauttaa sydämen kyllyydestä Heilin Karjalasta vaskiviisikon rytmikkäällä säestyksellä.     Kuva Kaija Peltola

Via Crucis - Ristintien ekumeeninen  musiikkihartaus  10.3.2018

Inglesia de Ntra Sra del Rosario -kirkko klo 20:15 Fuengirolan katolisen pääkirkon kanssa yhdessä järjestetyn historiallisen Jeesuksen kärsimystien jokaisella 14 pysäkillä hiljennyttiin seuraamaan niihin liittyvät padre Carlosin lukemat raamatun tekstit ja niihin Rauno Myllylän valitsemat musiikkiesitykset, joita kuoron lisäksi esittivät kuorosta koottu koraalikvartetti ja viulisti Juhani Tepponen Myllylän säestämänä. Yleisö pystyi seuraamaan hartauden ohjelman kulkua heille jaetusta espanjan-, suomen- ja englanninkielisestä ohjelmalehtisestä   Kuva Kaija Peltola

Via Crucis - musiikkihartautta edelsi vaskiviisikko Väärän Vitosen sagraalimusiikin konsertti  

Inglesia de Ntra Sra del Rosario -kirkko klo16 Alunperin Constitución kirkkoaukion esiintymis-korokkeelle suunniteltu puistokonsertti jouduttiin sateen vuoksi siirtämään sisälle kirkkoon. Konsertti oli todella vaikuttava sävelten kiiriessä kirkon holveissa ja loi kuulijoille aavistuksen taivaallista tuntemuksesta.  Kuva Väärä Vitonen

AVE MARÍA-joulukonsertit 4.12.2018 klo 16:30 ja 19:30

Inglesia de Ntra Sra del Rosario -kirkko

Perinteeksi muodostunut joulukonsertti Fuengirolan katolisessa pääkirkossa täytti kirkkosalin molemmissa esityksissä. Konsertti oli kamarikuoron ensimmäinen Kari Alajuuman johdolla laulama konsertti. Konsertissa esiintyivät solisteina viulisti Juhani Tepponen ja kitaristi Kari Alajuuma. Kanttori Anne Myllylä toimi urkurina. Konsertti päättyi edellisen vuoden tapaan ulkona kirkon edessä yhdessä yleisön kanssa laulettuun "Maa on niin kaunis" lauluun.   Kuva Paavo Kivelä

Myrskyn jälkeen kevätkonsertti 21.3.2019

Hotelli Las Palmerasin España-sali .

Vaikka konsertti oli ajoitettu näinkin myöhäiseen ajankohtaan ja sitä olivat edeltäneet monet rannikolla järjestetyt kuorokonsertit, saliin oli kuitenkin saapunut n. 200 kuulijan yleisö. Konserttiin sisältyi kuoron ja sen solisti Vuokko Sinkkosen esitysten lisäksi vanhaan tapaan useita eri instrumenteilla soitettuja virtuaaliesityksiä, joista vastasivat kuoronjohtaja Kari Alajuuma ja viulutaiteilija Juhani Tepponen. ks. Kuvagalleria         Kuva Jukka Partanen

              Via Cruzis - Ristintien ekumeeninen musiikkihartaus 3.4.2019                                       Inglesia de Ntra Sra del Rosario -kirkko, Fuengirola, Kuvat Paavo Kivelä

Toisen kerran Fuengirolan katolisen pääkirkon kanssa järjestetty Jeesuksen kärsimystien musiikkihartaus oli muuten toisinto viime kevään tapahtumasta, mutta tilaisuus päättyi nyt yhdessä seura- kunnan kanssa laulettuun katolisen kirkon virsikirjan virteen "Eres tú mi vida/Tu sei la mia vita" (Symbolum 77), jonka Rauno Myllylä oli yhdessä laulettavaksi alkukielestä suomentanut. Kuvassa kuoro ja esiintyjät tilaisuuden jälkeen otetussa yhteiskuvassa.              

Katolisen kirkon uusi kirkkoherra Don Roberto luki raamatun tekstit ristintien kaikilla 14 pysäkillä.

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita